Tour de ski

kirjoittanut: Ville pvm: tammikuu 10, 2012

Selvisin kuin selvisinkin tourin läpi hengissä. Tulokset eivät olleet lähellekään sitä mitä piti. Ja olen erittäin pettynyt itseeni, ja mietin koko ajan mitä olen tehnyt väärin. Vauhtia vain en tunnu saavan hiihtooni millään ilveellä. Sijat ovat koko ajan n.20-30, mitkä olisi monelle varsinkin suomalaisille hyviä sijoituksia, mutta minua ne ei ihan hirveästi lämmitä. Tänä vuonna ei ole harjoituskaudella ollut mitään ongelmia..en ole ollut kipeä eikä mitään muutakaan. Kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, paitsi kilpailut. Nyt on siis todella kriittisen itsensä tarkastelun paikka, mitä sanoin jo tourin aikana haastatteluissa.  Ensi vuodelle pitää tehdä radikaali muutos harjoitteluun, jotta seuraavina vuosina pystyisin täysipäisesti taistelemaan paremmista sijoista. Enkä haastattelussa arvostellut ketään muuta kuin itteäni, vaikka se oli vähän toisin kirjoitettukin. Tänä vuonna olen aika pitkälle itse vastannut harjoittelustani. Metodit ovat olleet samat mitä olen vuosien varrella valmentajaltani oppinut ja mitä olen maajoukkueessa ollessani oppinut muilta valmentajilta. Nyt näyttää vain siltä, ettei nuo metodit enää pure meikäläiseen.  Siksipä ei enää hirveästi jää muita vaihtoehtoja kuin tehdä muutos, ja ottaa riski. Tai sitten voisin taas treenata samalla tavalla ja olla sijoilla 20-30. Puhe pienemmistä resursseista muihin maajoukkueisiin nähden on turhaa ainakin urheilijoiden osalta. Maajoukkueen leiritys on ollut todella laadukas koko harjoittelukauden. Minä en ainakaan löydä siitä pienintäkään valittettavaa.  Ja meidän pieni ja pippurinen huoltoryhmäkin on tehnyt todella hienoa  työtä koko kauden, vaikka varmasti heitäkin väsyttää paljon. En ole huomannut yhtään kisaa, missä heillä olisi mennyt vähän heikommin, vaikka sekaan on mahtunut vaikeitakin kelejä. Joten iso KIITOS heille.

Nyt pitää vain jaksaa uskoa omiin kykyihin ja saada se muutaman vuoden takainen huippuvauhti takaisin, sillä jossain se on olemassa. Eikä tässä nyt ihan hirveän kauas olla pudottu. Pitää vain saada koppi, mistä tässä kiikastaa. Itselläni ei vielä riitä tietotaito siihen, mutta toivottavasti viisaammilla riittää.

Tätäkin kautta on vielä sen verran jäljellä, että uskon pystyväni vielä jossain kisoissa hiihtämään lujaa. Nyt pitää nopeasti karistaa tourin pettymykset taakse ja palautua hyvin. Ja sitten uudella tarmolla kisoihin.

{ 1 kommentti }

ylen blogi

kirjoittanut: Ville pvm: joulukuu 8, 2011

Davosin kisat kummittelee jo ovella juuri, kun on edellisestä rääkistä ehtinyt toipua. Näin ikävuosien karttuessa olen huomannut, että kisoista ja matkustuksista palautuminen ei käy yhtä helposti kuin noin viisi vuotta sitten.

Nyt onneksi saadaan olla vähän pidemmän aikaa yhdessä paikkaa, sillä kisojen jälkeen jäämme vielä tänne Davosiin ennen kuin siirrytään loppuviikosta seuraavaan kisapaikkaan, mikä se sitten ikinä onkaan.   Lumitilanne Roglassakin on huono,kuten täällä Davosissakin.   Joten Roglan kisat ovat vaarassa siirtyä muualle.

Täällä Davosissa sen sijaan lunta on nyt jo aika paljon. Sen takia monia ihmetyttää matkojen lyhentäminen 10km ja 15km.  Varmasti olivat saaneet täällä helposti 7,5km ladun aikaiseksi.  Ja olisihan sen 30km kisan voinut käydä 5km ladullakin, jos FIS niin vain olisi halunnut. Nyt monen odottama 30km väliaikakisa jää vain haaveeksi. Sääli sinänsä, koska en muista olenko ikinä ehtinyt hiihtämään 30km väliaikalähtöä. Nykyään ne tupataan pistämään yhteislähdöiksi tai muuten vain torpedoimaan niin kuin nytkin. Siitä en tiedä olisiko tulos ollut mun kohdalla sen kummempi kumpi matka tahansa olisi hiihdetty, mutta olisi ollut kiva kokeilla sitä ja vielä täällä Davosin hienolla 7,5km radalla.

Oli matka mikä tahansa niin hyvä juttu on, että meikäläisen akutkin alkaa olla taas pikkuhiljaa latautuneet alkukauden hässäkän jäljiltä.  Sen huomaa parhaiten siitä, kun odottaa innolla jo viikonlopun kisoja. Toivottavasti intoilu ei kostaudu alkukilometrien ryntäyksellä, sillä täällä Davosissa se maksaa aika tavalla.

Tämä on varmasti yksi maailmancup sirkuksen eniten malttia vaativa latu… ja ehkä myöskin hyvää kuntoa. Täällä olisi minunkin pikkuhiljaa parempi päästä 10 joukkoon tai jopa paremmin, sillä muuten kotona kotityöt lisääntyy melko tavalla. Sillä Mona on toistaiseksi suoriutunut meistä alkukauden kisoissa paremmin. Siitä olen saanut kuulla ihan huoltojoukkoja myöten.  Ja minun parhaat suksetkin menevät kuulemma nyt paremman puoliskon käyttöön;).

{ 1 kommentti }

Ruka

marraskuu 28, 2011

Pieni yhteenveto Rukasta olisi paikallaan. No se oli SURKEA!. LOPPU. Pikkuisen huilia niin uskon, että alan saada vauhtiakin enemmän ulos koneesta. Tässä on pari viikkoa aikaa levätä ja kevyesti treenata ennen Davosia. Mikä varmasti auttaa paljon. Ikävä juttu on vain ettei vieläkään ole etelään tiedossa lunta. Pitää siis kaivaa rullasukset varastosta ja etsiä jostain teitä, [...]

Read the full article →

Mc-avaus

marraskuu 21, 2011

Avaus suoritettu ja fiilikset ovat ihan ok. Vaikka suoritukset eivät aivan tuubiin mennytkään. Lauantain kisa oli karvan verran laiskaa ja etenkin jyrkissä mäissä oli paljon hakemista tempon kanssa. Onneksi kuitenkin jaksaminen oli hyvää ja viimeisen parin kilsan aikana sain sijoja nostettua hyvin. Sunnuntain viesti hiihto meni täysin 2 kilometrin loppukiriksi. Siinä mulla oli hiukan epäonnea [...]

Read the full article →

muonion kisat

marraskuu 15, 2011

Ekat kisat ovat nyt suksittu. Kisat meni minulta ihan odotetusti. Vapaan kisassa olin 2. Norjan sällin jälkeen. Mikä oli hyvä kauden avaus. Sillä hiihto oli mukavan hallittua, mutta silti matkaa huippuvauhtiin on vielä aika paljon. Pertsan kisa oli vähän heikompi minulta ja sijaksi 13. Tasatyöntö oli tuossa kisassa luokattoman huonoa, mutta juuri siitä syystä lähdinkin [...]

Read the full article →

Lumi maassa

syyskuu 20, 2011

Kävi kuin kävikin meille pikkuinen joulu. Lunta on satanut tänne Ramsauhun oikein kunnolla. Pikku miinus vain, että sitä on satanut myös tänne kylälle asti. Missä on normaalisti n.20 celsiusta lämmintä. Nyt odotellaan vain milloin saadaan jäätiköllä ladut hiihtokuntoon. Ja ennen kaikkea sellaiseen kuntoon , että sinne uskaltaa mennä. Sillä railot ovat kuulemma poikkeuksellisen pahoja tällä [...]

Read the full article →

ylen blogi

syyskuu 20, 2011

Talven lähentyessä  treenit kovenee ja illat pimenee. Välillä jopa päivälläkin pimenee, kun yrittää ottaa itsestään vähän tehoja irti. Kovien treenien teko on mulle paljon mieluisampaa kuin hiljainen hiipiminen, jota pitää kesän aikana aika paljon harrastaa. Nyt edessä olisi perinteinen Ramsaun leiri, joka luultavasti poikkeaa perinteisestä aika paljon. Kuulin tällä viikolla, juteltuani mr.Dalenin kanssa, että jäätikkö [...]

Read the full article →

ylen blogi

elokuu 23, 2011

St.Moritzin leiri kolkuttelee jo ovella ja paljon on ehtinyt tapahtua edellisen kirjoituksen jälkeen. Eli ei yhtään mitään. Tämän seesteisen elämän takia meinasin unohtaa kirjoittaa tämän jutunkin. Gardajärven leirin jälkeen olen oleillut kotimaisemissa eli Kouvolassa ja treenannut kovaa. Harjoittelu on maistunut hyvin lukuun ottamatta viimeistä treeniviikkoa ennen ns. lepoviikkoa, jonka pidin elokuun alussa. Mutta nyt alkaa [...]

Read the full article →

Ylen blogi

heinäkuu 22, 2011

Kesä on edennyt taas kerran yllättävän vikkelää, sillä ensi kuun jälkeen on taas jo syyskuu, ja kisakausi kolkutteelee jo ovella.  Kesän leirikausi alkoi minulla ja Monalla tällä kertaa Rodoksella, jossa ohjelmassa oli paljon pyöräilyä. Otin tänä vuonna ylimääräisiksi leireiksi pari pyöräilyleiriä kovissa maastoissa, koska viime vuonna jalkojeni lihaskestävyys ei ollut tarpeeksi hyvää luokkaa luisteluhiihtoon. Rodoksen [...]

Read the full article →

Rodoksen leirikuulumiset

toukokuu 24, 2011

On tovi ehtinyt vierähtää edellisestä kirjoituskerrasta.  Syy tähän on todella kiireinen kevät.  Nyt alkaa kuitenkin pikkuhiljaa näkyä loppua kiireelle.  Vielä pitäisi vajaa kuukausi sähistä joka suuntaan, ennen kuin pääsee rauhoittumaan ja keskittymään pelkästään harjoitteluun. Pidin Kuopion Sm-kisojen jälkeen täydellisen kuukauden mittaisen harjoittelutauon. Harjoittelun aloitin siinä vapun tienoilla viikon mittaisella pyöräilyleirillä Rodoksella.  Viikon aikana treeniä tuli [...]

Read the full article →