On tovi ehtinyt vierähtää edellisestä kirjoituskerrasta. Syy tähän on todella kiireinen kevät. Nyt alkaa kuitenkin pikkuhiljaa näkyä loppua kiireelle. Vielä pitäisi vajaa kuukausi sähistä joka suuntaan, ennen kuin pääsee rauhoittumaan ja keskittymään pelkästään harjoitteluun.
Pidin Kuopion Sm-kisojen jälkeen täydellisen kuukauden mittaisen harjoittelutauon. Harjoittelun aloitin siinä vapun tienoilla viikon mittaisella pyöräilyleirillä Rodoksella. Viikon aikana treeniä tuli päivittäin n. 4 tuntia. Treenaus oli todella kevyttä, vaikka pyöräilimmekin lähes jokaisen mäen/vuoren päälle, minkä vain löysimme. Viikko siellä teki todella hyvää peruskunnolle ja väsymykselle. Vasta Rodoksella alkoi kropassa tuntua pikkuisen pirteämmältä raskaan kauden jälkeen, sillä siellä minun ei tarvinnut kuin treenata ja levätä.
Tällä hetkellä on reilu viikko ensimmäisen A-maajoukkueleirin alkuun. Tämä leiri pidetään tuttuun tapaan Norjan Sognefjelletissä, missä pääsemme hiihtämään luonnonlumella hyvissä olosuhteissa(ainakin toivottavasti). Tulevalle kaudelle välinepuolella ei tule minulle mitään muutoksia, sillä suksitallina jatkaa Peltonen, sauvat ja voiteet tulevat REXiltä, monot Alpinalta ja vaatteet tulevat ISC:ltä.
Yksi kiireen syy tänä keväänä on ollut avopuolisoni Monan osallistuminen Maestro nimiseen Tv-ohjelmaan, jossa kilpailijat yrittävät opiskella tutorin opastuksella kapellimestarin vaikean ammatin. Sunnuntaina selvisi, että Mona pääsi Maestrossa ihan Grande finaleen asti, mikä käydään ensi sunnuntaina Finlandia- talossa. Finaalia seurataan suorana lähetyksenä, ja voittaja selviää osin yleisöäänestyksellä, joten Monaa voi äänestää tekstiviestillä tai soittamalla. Lähetä tekstiviesti ”Maestro1” numeroon 17113 tai soita numeroon 0700 717 01. Näillä tavoilla äänesi menee Monalle:).










