St.Moritzin leiri kolkuttelee jo ovella ja paljon on ehtinyt tapahtua edellisen kirjoituksen jälkeen. Eli ei yhtään mitään. Tämän seesteisen elämän takia meinasin unohtaa kirjoittaa tämän jutunkin. Gardajärven leirin jälkeen olen oleillut kotimaisemissa eli Kouvolassa ja treenannut kovaa. Harjoittelu on maistunut hyvin lukuun ottamatta viimeistä treeniviikkoa ennen ns. lepoviikkoa, jonka pidin elokuun alussa. Mutta nyt alkaa olla jo vähän kipinää lähteä katselemaan muitakin treenipaikkoja kuin Utin suoraa. Ja samalla saa vähän osviittaa minkälaisessa loppukesän kunnossa on, vai onko minkäänlaisessa. Yksin kun treenipolkuja tallaa, niin välillä tulee semmoinen olo että tässähän ihan lentää, mutta karu totuus paljastuu aina, kun on leirin ekan treenin vuoro. Huomaa sen, että niinhän ne muutkin näköjään osaa lentää. Tosin olen nyt päässyt treenaamaan Kouvolan toisen hiihtoniilon kanssa, koska aika usein minulla on ensimmäisen treenaajan huki meidän perheessä. Näin ollen kasilta kun lähden lenkille, ehdin monesti lyöttäytyä Lallukan Juhan seuraan hetkeksi ennen kuin hän kaartaa kotiin. Ennen lapsen tuloa treeniin lähtö venyi pikkaisen myöhäisemmäksi, enkä näin ollen nähnyt Juha-pojasta kuin vilauksen. Nyt ollaan monesti päästy treenaamaan yhdessä, mistä on varmasti molemmille hyötyä. Kokeilin viime viikolla vähän sprinttivauhtia, koska sellaiset treenit on jäänyt vielä tähän mennessä vähiin. Apuna minulla oli meidän perheen sprinttitykki. Sen sain ainakin siinä treenissä selville, ettei tämä kone vielä kestänyt kovinkaan hyvin kovia happoja. Suu oli muutaman vedon aikana niin auki, ettei tarvinnut kotiin tultua valmistaa lounasta ollenkaan sillä muutama hyvän kokoinen pörriäinen oli löytänyt tiensä meikäläisen kiduksiin. Vaikka suu olikin noin auki, niin vauhtia se ei tuonut hirveästi lisää. Onneksi kuitenkin Mona pysyi tällä kertaa takana, sillä siitä olisin saanut kotona taas kuulla. Kerran menin epäreilun lähetyksen takia häviämään tasurilla hänelle, niin vieläkin saan kuulla tuosta tapahtumasta.:)
p.s. En saanut aikaiseksi vastata edellisen blogin kysymyksiin, joten tässä niihin vastauksia. En ottanut omaa pyörää gardalle, koska siellä on joka kulmalla pyörävuokraamoja, joista saa niin maastopyöriä kuin maantiepyöriä. Mikäli vuokrapyörät kelpaa. Teiden turvallisuus on hyvä, sillä Italiassa pyöräilykulttuuri on aika paljon Suomea edellä. Pyöräilijöitä kunnioitetaan hyvin siellä. En käy oikeastaan ollenkaan putkessa, koska lähes kaikki maajoukkueleirit ovat lumisilla paikoilla. Eli minulla ei ole tarvetta enempään hiihtelyyn lumella. Putkihiihtoa on hyvä tehdä silloin tällöin, jottei ensilumien tultua ole tatsi aivan kateissa. Kuitenkin rullahiihto ja lumella hiihtäminen poikkeaa aika paljon toisistaan.
