Niinhän siinä kävi kuin arvelin, että jonkin sortin terveydellistä ongelmaa on päällä. Olen tänä talvena jossain vaiheessa sairastanut tuon mykoplasma-jutun ja sen verta korkeat arvot ovat vieläkin, että sain vahvan antibiottikuurin. Näin ollen luulen, että SM-kilpailut ovat seuraavat kisani ja luultavasti ainuat tänä talvena. Onni onnettomuudessa oli se ettei tänä vuonna ollut ohjelmassa arvokisoja. Nyt koitan vain saada taudin karistettua kintereiltä ja keskittyä erittäin haastaviin valmennus hommiini;).

Nyt alkaa olla jo kevättä rinnassa, kun aurinko paistelee lähes joka päivä. Ja tuntuu siltä, että säteet jopa hitusen lämmittääkin näissä 20 asteen pakkasissa. Viime viikonloppu meni Keuruulla kauden ensimmäisissä SM-kisoissa. Ne meni minulta ihan kohtuullisesti. Ihan en yltänyt kahden kultamitalin tavoitteeseen, mutta ei se kauas jäänyt. Prologi oli ja meni niin kuin tähän mennessä kaikki nopeat pertsan kisat. En päässyt siinä oikein missään vaiheessa kunnolla vauhtiin, mutta pieni valonpilkahdus oli se, että sain vuorohiihdon toimimaan kohtuullisesti kisan ainoassa nousussa. Luulen, että tämä lupaa ihan hyvää Nove Meston mc-kisoihin puolentoista viikon päästä.
Lauantaina oli vuorossa 15km vapaata, ja niin kuin arvaten saattaa, edellisen kisan perusteella kun lähdettiin, niin homma meni ryhmähiihdoksi. Vielä kun kova pakkanen paukkui, teki se karkaamisen aika vaikeaksi, sillä radan ainoan kunnon nousun jälkeen oli iso lasku, jossa isompi porukka ajaa aina takaa kiinni. Peesihyöty korostuu vielä enemmän kovalla pakkasella. Itselläni oli ihan suht pirteää menoa koko kisan ja odotin innolla viimeisiä kilometrejä, sillä tiesin olevani vahvoilla tuossa porukassa. Vaikka onnistuin kääntämään kisan voitokseni ja meno oli ehkä karvan pirteämpää kuin aikaisemmissa kisoissa, niin maailmanluokan menoa se ei vieläkään ollut. Mutta toisaalta nyt taisteltiinkin Suomen mestaruuksista. Silloin vauhti on se ja sama kunhan voitto tulee.
Sunnuntaina oli vuorossa pariviestit. Siihen lähdettiin Karin kanssa puolustamaan mestaruutta, mutta jouduttiin tyytymään kakkossijaan, sillä Jylhän Martti oli meikäläistä vikkelämpi loppusuoralla.  Moni sanoi kisan jälkeen, että rata oli helppo varsinkin miehille, mutta minusta se oli ihan ok rata. Sillä tavalla saatiin vähän tasaväkisempi viesti aikaiseksi, eikä erot kasvanut ihan älyttömän suuriksi. Toisaalta, jos rata olisi ollut vähän vaativampi, olisi minulla ollut todennäköisesti paremmat mahdollisuudet pärjätä rinttereitä vastaan. Pääasia on kuitenkin näissä viesteissä, että mahdollisimman monta seuraa pystyy taistelemaan mukana mahdollisimman pitkään.
Nyt olisi edessä 1,5 viikkoa kevyttä treeniä, ja sitten lähdettään mittaamaan sitä kansainvälistä vauhtia ja katsomaan onko oma vauhti yhtään parantunut edellisistä kisoista. Usko on kova siihen, sillä näin on käynyt joka vuosi. Mutta täytyy muistaa, että sillä uskolla ei hiihtohommissa vielä ihan kovin korkealle päästä.

Selvisin kuin selvisinkin tourin läpi hengissä. Tulokset eivät olleet lähellekään sitä mitä piti. Ja olen erittäin pettynyt itseeni, ja mietin koko ajan mitä olen tehnyt väärin. Vauhtia vain en tunnu saavan hiihtooni millään ilveellä. Sijat ovat koko ajan n.20-30, mitkä olisi monelle varsinkin suomalaisille hyviä sijoituksia, mutta minua ne ei ihan hirveästi lämmitä. Tänä vuonna ei ole harjoituskaudella ollut mitään ongelmia..en ole ollut kipeä eikä mitään muutakaan. Kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, paitsi kilpailut. Nyt on siis todella kriittisen itsensä tarkastelun paikka, mitä sanoin jo tourin aikana haastatteluissa.  Ensi vuodelle pitää tehdä radikaali muutos harjoitteluun, jotta seuraavina vuosina pystyisin täysipäisesti taistelemaan paremmista sijoista. Enkä haastattelussa arvostellut ketään muuta kuin itteäni, vaikka se oli vähän toisin kirjoitettukin. Tänä vuonna olen aika pitkälle itse vastannut harjoittelustani. Metodit ovat olleet samat mitä olen vuosien varrella valmentajaltani oppinut ja mitä olen maajoukkueessa ollessani oppinut muilta valmentajilta. Nyt näyttää vain siltä, ettei nuo metodit enää pure meikäläiseen.  Siksipä ei enää hirveästi jää muita vaihtoehtoja kuin tehdä muutos, ja ottaa riski. Tai sitten voisin taas treenata samalla tavalla ja olla sijoilla 20-30. Puhe pienemmistä resursseista muihin maajoukkueisiin nähden on turhaa ainakin urheilijoiden osalta. Maajoukkueen leiritys on ollut todella laadukas koko harjoittelukauden. Minä en ainakaan löydä siitä pienintäkään valittettavaa.  Ja meidän pieni ja pippurinen huoltoryhmäkin on tehnyt todella hienoa  työtä koko kauden, vaikka varmasti heitäkin väsyttää paljon. En ole huomannut yhtään kisaa, missä heillä olisi mennyt vähän heikommin, vaikka sekaan on mahtunut vaikeitakin kelejä. Joten iso KIITOS heille.

Nyt pitää vain jaksaa uskoa omiin kykyihin ja saada se muutaman vuoden takainen huippuvauhti takaisin, sillä jossain se on olemassa. Eikä tässä nyt ihan hirveän kauas olla pudottu. Pitää vain saada koppi, mistä tässä kiikastaa. Itselläni ei vielä riitä tietotaito siihen, mutta toivottavasti viisaammilla riittää.

Tätäkin kautta on vielä sen verran jäljellä, että uskon pystyväni vielä jossain kisoissa hiihtämään lujaa. Nyt pitää nopeasti karistaa tourin pettymykset taakse ja palautua hyvin. Ja sitten uudella tarmolla kisoihin.

Davosin kisat kummittelee jo ovella juuri, kun on edellisestä rääkistä ehtinyt toipua. Näin ikävuosien karttuessa olen huomannut, että kisoista ja matkustuksista palautuminen ei käy yhtä helposti kuin noin viisi vuotta sitten.

Nyt onneksi saadaan olla vähän pidemmän aikaa yhdessä paikkaa, sillä kisojen jälkeen jäämme vielä tänne Davosiin ennen kuin siirrytään loppuviikosta seuraavaan kisapaikkaan, mikä se sitten ikinä onkaan.   Lumitilanne Roglassakin on huono,kuten täällä Davosissakin.   Joten Roglan kisat ovat vaarassa siirtyä muualle.

Täällä Davosissa sen sijaan lunta on nyt jo aika paljon. Sen takia monia ihmetyttää matkojen lyhentäminen 10km ja 15km.  Varmasti olivat saaneet täällä helposti 7,5km ladun aikaiseksi.  Ja olisihan sen 30km kisan voinut käydä 5km ladullakin, jos FIS niin vain olisi halunnut. Nyt monen odottama 30km väliaikakisa jää vain haaveeksi. Sääli sinänsä, koska en muista olenko ikinä ehtinyt hiihtämään 30km väliaikalähtöä. Nykyään ne tupataan pistämään yhteislähdöiksi tai muuten vain torpedoimaan niin kuin nytkin. Siitä en tiedä olisiko tulos ollut mun kohdalla sen kummempi kumpi matka tahansa olisi hiihdetty, mutta olisi ollut kiva kokeilla sitä ja vielä täällä Davosin hienolla 7,5km radalla.

Oli matka mikä tahansa niin hyvä juttu on, että meikäläisen akutkin alkaa olla taas pikkuhiljaa latautuneet alkukauden hässäkän jäljiltä.  Sen huomaa parhaiten siitä, kun odottaa innolla jo viikonlopun kisoja. Toivottavasti intoilu ei kostaudu alkukilometrien ryntäyksellä, sillä täällä Davosissa se maksaa aika tavalla.

Tämä on varmasti yksi maailmancup sirkuksen eniten malttia vaativa latu… ja ehkä myöskin hyvää kuntoa. Täällä olisi minunkin pikkuhiljaa parempi päästä 10 joukkoon tai jopa paremmin, sillä muuten kotona kotityöt lisääntyy melko tavalla. Sillä Mona on toistaiseksi suoriutunut meistä alkukauden kisoissa paremmin. Siitä olen saanut kuulla ihan huoltojoukkoja myöten.  Ja minun parhaat suksetkin menevät kuulemma nyt paremman puoliskon käyttöön;).

Pieni yhteenveto Rukasta olisi paikallaan. No se oli SURKEA!. LOPPU.

Pikkuisen huilia niin uskon, että alan saada vauhtiakin enemmän ulos koneesta. Tässä on pari viikkoa aikaa levätä ja kevyesti treenata ennen Davosia. Mikä varmasti auttaa paljon. Ikävä juttu on vain ettei vieläkään ole etelään tiedossa lunta. Pitää siis kaivaa rullasukset varastosta ja etsiä jostain teitä, mitkä eivät ole hiekoitettu.

Avaus suoritettu ja fiilikset ovat ihan ok. Vaikka suoritukset eivät aivan tuubiin mennytkään. Lauantain kisa oli karvan verran laiskaa ja etenkin jyrkissä mäissä oli paljon hakemista tempon kanssa. Onneksi kuitenkin jaksaminen oli hyvää ja viimeisen parin kilsan aikana sain sijoja nostettua hyvin. Sunnuntain viesti hiihto meni täysin 2 kilometrin loppukiriksi. Siinä mulla oli hiukan epäonnea ja sauvan sompa irtosi kesken loppurutistuksen. Se kirvoitti minut aika napakoihin kommentteihin, mitkä eivät välttämättä ollut sopivia tv:seen. Tehtyä ei saa tekemättömäksi joten se siitä. Harmitus purkautui sen takia, koska lumileirillä sommat pyörivät kuin tuuliviirit sauvoissa. Luulimme, että olimme vaihtaneet kaikkiin sauvoihin uudet liimat, mutta näköjään yksi pari oli jäännyt vaihtamatta. Rukaan mennessä on varmaa, että tarkistan joka sauvan pariin kertaan ennen kisoja. Nyt olisi ollut hyvä sauma nähdä onko minusta ankkuriksi loppukiritaisteluihin.  Meidän harmiksi se jää nähtäväksi sitten seuraavaan kertaan. Onneksi kuitenkin sain ihan koohtullisen lopun aikaiseksi ongelmista huolimatta ja pystyin ajamaan eroa kiinni ja pari joukkuetta ohittamaan.

p.s. Seurakaverini Karppa koki suurta vääryyttä. Toivottavasti mies tästä vain sisuuntuu ja niin hän tekeekin. Valmentajatkin sanoi Norjassa, että miesten valinnoissa tulee ongelmia, koska nyt on ollut paljon yhtä hyviä hiihtäjiä karsinnoissa. Väkisinkin joku jää ulkopuolelle. Meillä kuitenkin ongelma on todella pieni jos vertaa esim. Norjaan. Toivotaan, että Karppa pääsee vielä tänä vuonna tuon viivan yläpuolelle.

-Ville-

Ekat kisat ovat nyt suksittu. Kisat meni minulta ihan odotetusti. Vapaan kisassa olin 2. Norjan sällin jälkeen. Mikä oli hyvä kauden avaus. Sillä hiihto oli mukavan hallittua, mutta silti matkaa huippuvauhtiin on vielä aika paljon. Pertsan kisa oli vähän heikompi minulta ja sijaksi 13. Tasatyöntö oli tuossa kisassa luokattoman huonoa, mutta juuri siitä syystä lähdinkin kisaan mukaan, jotta saisin tehtyä paljon kova vauhtista tasatyöntöä.

Torstaina on sitten lähtö kauden ekoihin mc-kilpailuihin Norjaan. Siellä tavoitteena on saada aikaiseksi vähän rohkeampi hiihto kuin Oloksella, mutta silti nousujohteinen. Jos siinä onnistun niin sija voi olla kohtalaisen korkeallakin, mutta huonon päivän sattuessa se voi olla myös yllättävän alhaalla. Alkukaudesta monesti tulokset saattavat heitellä laidasta laitaa. Sillä tasaisuus tulee vasta kilpailujen myötä.

Kävi kuin kävikin meille pikkuinen joulu. Lunta on satanut tänne Ramsauhun oikein kunnolla. Pikku miinus vain, että sitä on satanut myös tänne kylälle asti. Missä on normaalisti n.20 celsiusta lämmintä. Nyt odotellaan vain milloin saadaan jäätiköllä ladut hiihtokuntoon. Ja ennen kaikkea sellaiseen kuntoon , että sinne uskaltaa mennä. Sillä railot ovat kuulemma poikkeuksellisen pahoja tällä hetkellä.

Talven lähentyessä  treenit kovenee ja illat pimenee. Välillä jopa päivälläkin pimenee, kun yrittää ottaa itsestään vähän tehoja irti. Kovien treenien teko on mulle paljon mieluisampaa kuin hiljainen hiipiminen, jota pitää kesän aikana aika paljon harrastaa.

Nyt edessä olisi perinteinen Ramsaun leiri, joka luultavasti poikkeaa perinteisestä aika paljon. Kuulin tällä viikolla, juteltuani mr.Dalenin kanssa, että jäätikkö olisi suljettu, ja leiristä tulisi näin ollen sulanmaan leiri. Se on suuri pettymys, sillä olen alkanut pikkuhiljaa kaivata jo lumihiihtoa rullahiihdon sijaan. Perjantaina edessä olisi pikku pisto Vierumäelle, missä olisi ohjelmassa Loomiksen väen kuntotestausta tai jotain vastaavaa, mitä ikinä Loomiksen heput on minun pään menoksi keksinyt:).

Ennen kuntotestauksia testataan minun tasatyöntö kunto herra myyntijohtaja Vuoren ja Variksen Karin  toimesta ”leikkimielisessä” pudotuskisassa.  Vierumäeltä suuntaan käymään Heinolassa tapaamassa Peltosen porukkaa, ja ehkä ehdin myös nähdä vilauksen Peltosen uudesta modernista suksitehtaasta, jossa painetaan kovaa vauhtia liukkaita kilpureita ensi talveksi.

Edellisen kirjoituksen jälkeen Tinke halusi tietää, miten lapsi on vaikuttanut minun urheilijaelämään. Vaikutus  on ollut pelkästään positiivista. Urheilijan elämänrytmi on niin säännöllistä(ainakin pitäisi olla), että lapsen rytmit on suht helppoa sovittaa siihen sopiviksi. Minulla treenit alkaa kaikki suoraan kotiovelta, eikä näin ollen tarvitse ravata mihinkään muualle treenien perässä,  ja treeniajatkin saan päättää aivan itse. Esimerkiksi  tänään oli suunnitelmissa pitkä treeni aamulla. Kuitenkin herättyäni kuuden jälkeen katsomaan lastenohjelmia silmät ristissä, ja kun olotila ei ihan hirveästi piristynyt parin tunnin aikana, niin päätin siirtää treenin aloitusajankohtaa iltapäivälle.  Näin sainkin leikkiä aamun pikku termiitin kanssa. Sitten iltapäivällä pikkkuisen pirteämpänä sainkin taaplattua sen 4-tuntisen läpi ilman suurempia ongelmia.  Lapsen tulon myötä myös huonojen kisojen nollaus käy paljon helpommin, ja sitä kautta myös treenaaminenkin sujuu paljon paremmin huonon kisan jälkeen. Nyt ei kun etsimään sitä lunta suksien alle. Toivotaan että jokin ihme tapahtuisi ja Ramsauhun sataisi lunta metritolkulla.

St.Moritzin leiri kolkuttelee jo ovella ja paljon on ehtinyt tapahtua edellisen kirjoituksen jälkeen. Eli ei yhtään mitään. Tämän seesteisen elämän takia meinasin unohtaa kirjoittaa tämän jutunkin. Gardajärven leirin jälkeen olen oleillut kotimaisemissa eli Kouvolassa ja treenannut kovaa. Harjoittelu on maistunut hyvin lukuun ottamatta viimeistä treeniviikkoa ennen ns. lepoviikkoa, jonka pidin elokuun alussa. Mutta nyt alkaa olla jo vähän kipinää lähteä katselemaan muitakin treenipaikkoja kuin Utin suoraa.  Ja samalla saa vähän osviittaa minkälaisessa loppukesän kunnossa on, vai onko minkäänlaisessa. Yksin kun treenipolkuja tallaa, niin välillä tulee semmoinen olo että tässähän ihan lentää, mutta karu totuus paljastuu aina, kun on leirin ekan treenin vuoro. Huomaa sen, että niinhän ne muutkin näköjään osaa lentää.  Tosin olen nyt päässyt treenaamaan Kouvolan toisen hiihtoniilon kanssa, koska aika usein minulla on ensimmäisen treenaajan huki meidän perheessä.  Näin ollen kasilta kun lähden lenkille, ehdin monesti lyöttäytyä Lallukan Juhan seuraan hetkeksi ennen kuin hän kaartaa kotiin. Ennen lapsen tuloa treeniin lähtö venyi pikkaisen myöhäisemmäksi, enkä näin ollen nähnyt Juha-pojasta kuin vilauksen. Nyt ollaan monesti päästy treenaamaan yhdessä, mistä on varmasti molemmille hyötyä. Kokeilin viime viikolla vähän sprinttivauhtia, koska sellaiset treenit on jäänyt vielä tähän mennessä vähiin. Apuna minulla oli meidän perheen sprinttitykki.  Sen sain ainakin siinä treenissä selville, ettei tämä kone vielä kestänyt kovinkaan hyvin kovia happoja.  Suu oli muutaman vedon aikana niin auki, ettei tarvinnut kotiin tultua valmistaa lounasta ollenkaan sillä muutama hyvän kokoinen pörriäinen oli löytänyt tiensä meikäläisen kiduksiin. Vaikka suu olikin noin auki, niin vauhtia se ei tuonut hirveästi lisää. Onneksi kuitenkin Mona pysyi tällä kertaa takana, sillä siitä olisin saanut kotona taas kuulla. Kerran menin epäreilun lähetyksen takia häviämään tasurilla hänelle, niin vieläkin saan kuulla tuosta tapahtumasta.:)

p.s. En saanut aikaiseksi vastata edellisen blogin kysymyksiin, joten tässä niihin vastauksia.  En ottanut omaa pyörää gardalle, koska siellä on joka kulmalla pyörävuokraamoja, joista saa niin maastopyöriä kuin maantiepyöriä. Mikäli vuokrapyörät kelpaa. Teiden turvallisuus on hyvä, sillä Italiassa pyöräilykulttuuri on aika paljon Suomea edellä. Pyöräilijöitä kunnioitetaan hyvin siellä. En käy oikeastaan ollenkaan putkessa, koska lähes kaikki maajoukkueleirit ovat lumisilla paikoilla. Eli minulla ei ole tarvetta enempään hiihtelyyn lumella. Putkihiihtoa on hyvä tehdä silloin tällöin, jottei ensilumien tultua ole tatsi aivan kateissa. Kuitenkin rullahiihto ja lumella hiihtäminen poikkeaa aika paljon toisistaan.